Perusoikeudet koskevat yhteiskunnan marginaaliakin – Vankilatupakointi, vankien perusoikeudet ja kotimaisen perusoikeusvalvonnan sokeat pisteet

Eduskunnan oikeusasiamies on vuosien ajan listannut toimintakertomuksessaan kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Listaus, jonka teemat ovat pysyneet lähes muuttumattomina vuodesta toiseen, kuvastaa hyvin sitä, mistä kotimaiset perus- ja ihmisoikeusongelmat on tehty: kyse on erityisesti yhteiskunnassa eri tavoin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumattomuudesta.

Oikeusasiamiehen kymmenen keskeisen kotimaisen ihmisoikeusongelman listassa nousevat esiin muun muassa laitoksissa olevien itsemääräämisoikeutta loukkaavat rajoittamiskäytännöt sekä vankien ja tutkintavankien olojen ja kohtelun epäkohdat. Samaa sarjaa ovat lastensuojelun puutteet, vanhusten laitoshoidon ongelmat, vammaisten oikeuksien toteutumattomuus sekä turvapaikanhakijoiden ja paperittomien kohtelu, mukaan lukien yhtä ihmisryhmää ja jopa lapsia koskeva hallinnollinen, rikosoikeuteen liittymätön vapaudenmenetys eli ulkomaalaisten säilöönotto.

Yllä olevaan huomiota kiinnittänyt apulaisprofessori Pauli Rautiainen on aina mahtavassa Perustuslakiblogissa pistävän osuvasti kuvannut, että "suomalaiset perus- ja ihmisoikeusongelmat syntyvät kanssaihmisiä kohtaan tuntemamme solidaarisuuden ja empatian puutteesta”.

Aikaisempina vuosikymmeninä Suomessa pidettiin mahdollisena rajoittaa tietyn ihmisryhmän perusoikeuksia suoraan erityisen vallanalaisuussuhteen tai laitosvallan perusteella. Tällaisina ryhminä saatettiin pitää esimerkiksi vankeja. Nyttemmin tällaiset perusteet perusoikeusrajoituksille on yksiselitteisesti torjuttu. Nykyinen perustuslaki ja vuonna 1995 uusittu perusoikeusjärjestelmämme asettaa kaikki henkilöryhmät lähtökohtaisesti yhdenvertaiseen asemaan perusoikeusturvan suhteen. Jos rajoituksia joiltakin osin tarvitaan, tulee niiden hyväksyttävyys voida oikeuttaa perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten mukaan. Ollakseen hyväksyttäviä, kaikista perustuslain 2 luvussa turvattuihin perusoikeuksiin puuttuvista rajoituksista on siis muun muassa säädettävä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti lailla ja niiden on oltava välttämättömiä ja oikeasuhtaisia hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi.

Vapaudenmenetys merkitsee erittäin pitkälle menevää puuttumista yksilön oikeuksiin. Se ei siis kuitenkaan sellaisenaan ole peruste rajoittaa henkilön muita perusoikeuksia. Muut kuin vapaudenmenetykseen itseensä liittyvät henkilökohtaisen vapauden rajoitukset tulee voida oikeuttaa erikseen tapauskohtaisesti kunkin oikeuden osalta.

Eduskunta käsittelee parhaillaan vankeuslain ja tutkintavankeuslain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä, jolla tupakointi suljetuissa vankiloissa kiellettäisiin kokonaan niin vankilan sisä- kuin ulkotiloissa.

Kuten Anna Kontula ja moni muu, pidän hallitusohjelman ulkopuolelta eduskuntaan tuotua hallituksen esitystä perusoikeuksien kannalta ongelmallisena ja potentiaalisesti hyvinkin vahingollisena. Hyväksyttävistä tavoitteista (etupäässä sivullisten suojelu vaaralliselta tupakansavulta) huolimatta esitys merkitsee perusoikeuksien rajoittamista tavalla, joka on ongelmallinen perusoikeuksien rajoituksilta edellytettävän oikeasuhtaisuuden ja siihen kytkeytyvän välttämättömyyden vaatimuksen kannalta.

Twitteristi saattaa kysyä: "Röökikö perusoikeus?" Kuten esimerkiksi eduskunnan perustuslakivaliokunta on korostanut, tupakoinnin rajoitukset puuttuvat henkilön itsemääräämisoikeuteen ja sitä kautta etenkin perustuslain 7 §:n 1 momentissa suojattuun henkilökohtaiseen vapauteen sekä 10 §:n 1 momentissa turvattuun yksityiselämän suojaan. Vaikka tupakka on vaarallinen päihde, jonka käytön vähentäminen on kotimaiseen lainsäädäntöön kirjattu tavoite, on se ainakin vielä myös laillinen päihde. Vaikka tupakoinnin lopettaminen on kannustettavaa, on pakkoauttaminen paitsi mahdollisesti tehoton, myös perusoikeuksien kannalta ongelmallinen tapa. Perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa vapaassa ja demokraattisessa oikeusvaltiossamme yksilöllä on lähtökohtaisesti oikeus myös huonoihin valintoihin. Kuten Anna Kontula asian hallituksen esityksen lähetekeskustelun päätteeksi ilmaisi: "Sitä kutsutaan yksilönvapaudeksi, ja se on aika syvällä oikeusvaltion perusteissa."

Passiivisen tupakoinnin ehkäiseminen on tärkeä tavoite. Itse asiassa muiden vankien altistumisen tupakansavulle on pahimmillaan voitu katsoa merkinneen jopa Euroopan ihmisoikeussopimuksen loukkausta. Sivullisten terveyden – ja perus- ja ihmisoikeuksien – suojelu ei kuitenkaan välttämättä edellyttäisi nyt esitetyn kaltaista totaalikieltoa, joka taas merkitsee tupakoivien vankien perusoikeuksien ankaraa rajoitusta. Pohjimmiltaan kyse on resursseista ja käytännön järjestelyistä. Suomen vankilat ovat osin vanhoja ja huonokuntoisia, ja tupakointitilat, tupakoinnin edellyttämä vartiointi ja esimerkiksi hälytysjärjestelmät maksavat rahaa. Taloudelliset syyt ja käytännön haasteet ovat kuitenkin kestämätön syy perusoikeuksien rajoittamiseen, kun valittavana olisi kalliimpi, mutta perusoikeuksia huomattavasti vähemmän rajoittava vaihtoehto. Tupakointitilat ovat tupakkalain mahdollistama keino tupakoinnin mahdollistamiseen ja tupakointirajoitusten toteuttamiseen. Tehokkaasti ilmastoitujen, vankilan työntekijöitä ja savuttomia vankeja haittaamattomien ratkaisujen järjestäminen ei voi olla mahdottomuus. Esimerkiksi Helsingin vankilassa tähän asti mahdollistettu ulkona tupakointi on luonnollisesti toinen, sisätiloihin rakennettavia tupakointitiloja halvempi vaihtoehto. Olennaista on, että vastakkaisissa vaakakupeissa ei tarvitse nähdä tupakoivien ja savuttomien vankien perusoikeuksia, vaan sen sijaan raha ja järjestelyjen helppous vastaan vangin perusoikeudet.

Nämä suhteettomat rajoitukset kohdistuvat henkilöryhmään, joka on valmiiksi heikossa asemassa ja jonka perusoikeuksia on merkittävästi rajoitettu. Niin haitallinen päihde kuin tupakka onkin, monelle vangille se on kaikesta huolimatta tärkeä tuki ahdistavassa ja stressaavassa ympäristössä ja tilanteessa. Tupakoinnin vähentäminen on kannatettava tavoite koko yhteiskunnassa. Tupakoinnin lopettaminen pakolla siitä riippuvaisilta – tupakka on poikkeuksellisen vakavaa riippuvuutta aiheuttava päihde – ei kuitenkaan liene turvallisuusriskinäkään vähäinen potentiaalisesti räjähdysherkissä vankilaympäristöissä. Vankeihin kohdistuvat tupakointirajoitukset eivät myöskään ole verrattavissa esimerkiksi ravintoloihin, työpaikkoihin, kulkuneuvoihin tai edes asuntoihin kohdistuviin rajoituksiin. Tupakan täyskielto henkilöltä, joka oleskelee ympäri vuorokauden suljetussa laitoksessa voimatta valita oleskelupaikkaansa, on ankaruudeltaan eri luokkaa, rajoitus on totaalinen.

Täyskieltoa on perusteltu myös sillä, että vähemmällä ei saataisi estettyä tupakan salakuljettamista ja selleissä tapahtuvaa salatupakointia, joka voi olla vaarallista paitsi savun kulkeutumisen, myös esimerkiksi paloturvallisuuden kannalta. Tämä on varmasti todellinen ongelma, mutta tehokas ratkaisu siihen ei taas ole täyskieltokaan. Keinoja keksitään, ja Suomen vankiloissa valitettavasti liikkuu laajasti myös laittomia päihteitä. Tässä taas tullaan jälleen perusoikeuksien rajoitusten hyväksyttävyysedellytyksiin: oikeasuhtaisuusvaatimus ja sen sisältämä välttämättömyysedellytys pitävät sisällään myös sen, että voidakseen olla hyväksyttävä perusoikeuksien rajoituksena, valitun keinon tulisi olla myös tosiasiassa tehokas sillä tavoiteltavan hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi.

Vankilatupakoinnin täyskieltoa koskeva esitys etenee seuraavaksi eduskunnan lakivaliokunnan käsittelyyn. Lakivaliokunnalle lausunnon antaa perustuslakivaliokunta. Näillä valiokunnilla on edessään vakava arviointi, jossa on viranomaisten lisäksi olennaista kuulla laajasti perusoikeusasiantuntijoita, päihdehuollon asiantuntijoita sekä vankeja itseään edustavia järjestöjä ja toimijoita. Jos esitys ongelmistaan huolimatta läpäisee perustuslakivaliokunnan seulan, pidän perusoikeuksien, vankien inhimillisen kohtelun ja vankiloiden turvallisuuden kannalta kohtuullisena ja suorastaan elintärkeänä, että samalla edellytetään riittävän tuen, päihdehoidon ja nikotiinikorvaustuotteiden saatavuuden varmistamista jokaiselle näitä tarvitsevalle vangille – resurssikysymys tämäkin. Tähän liittyen valtioneuvoston hyväksyessä puheena olevan hallituksen esityksen, vasemmistoliiton ministerit jättivät valtioneuvoston yleisistunnossa harvinaisen lausuman, johon vihreiden ministerit yhtyivät:

"Kun valtioneuvosto hyväksyy hallituksen esityksen eduskunnalle vankeuslain ja tutkintavankeuslain tupakointia koskevien säännösten muuttamisesta on välttämätöntä, että lääkehoidon ja maksuttoman nikotiinikorvaushoidon määrärahojen riittävyyttä ja maksuttoman nikotiinikorvaushoidon keston riittävyyttä seurataan jatkuvasti, jotta vapaudenriiston kohteena olevat henkilöt eivät vankeuden aikana joudu kärsimään vieroitusoireista."

Lopuksi on syytä vielä kiinnittää huomiota alussa sivuamaani laajempaan kysymykseen siitä, mistä  suomalaiset ihmisoikeusongelmat on tehty, millä vakavuudella näihin suhtaudutaan ja keitä ne ylipäänsä kiinnostavat. Eduskuntaan saapunut vankilatupakointia koskeva esitys kävi valmisteluvaiheessa läpi kaksi laihaa lausuntokierrosta. Ensimmäisellä lausuntokierroksella pyydettiin näkemyksiä eri vaihtoehdoista tupakoinnin rajoittamiseksi – näistä nyt esitetty on ankarin: täyskielto. Toisella kierroksella lausuttavana oli luonnos hallituksen esitykseksi. Ensimmäisellä lausuntokierroksella lausujia oli seitsemän, toisella kaksitoista. Niistä tahoista, joilta lausuntoa pyydettiin, vain osa antoi lausunnon. Osalla lausuntopyyntöön vastanneistakaan ei ollut asiaan lainkaan kommentoitavaa. Lausujien joukossa perusoikeusasiantuntijat tai ylipäänsä oikeustieteilijät – ja itsemäärämisoikeuteen keskittyvä arviointi – loistivat poissaolollaan, lukuun ottamatta apulaisoikeusasiamiestä, jonka viimevuotisen Helsingin vankilan lukuisien vankien kanteluihin antaman ratkaisun seurauksena lakihanke oli oikeusministeriössä käynnistetty (apulaisoikeusasiamies oli ratkaisussaan huomauttanut, että Helsingin vankilassa toteutetuilla erilaisilla tupakoinnin rajoituksilla, kuten tupakointikertojen määrään rajoittamisella, myyntimäärien rajoittamisella ja sätkätupakan kiellolla ei ollut perustaa laissa, joka nykyisin mahdollistaa tupakointikiellon vankien asuintiloissa, mutta edellyttää silloin tupakointimahdollisuutta tähän varatuissa tiloissa tai muulla tavoin – rajoitusmahdollisuuksien tarkentamisen tarve johti esitykseen, jossa esitetään täyskieltoa: suoraviivainen ratkaisu sinänsä).

Olen viimeaikoina tarkastellut muun muassa vankien kirjaston käyttöön ja tupakointiin kohdistuvien rajoitusten valmistelu- ja käsittelyhistoriaa. Nämä esimerkit voivat jonkun mielestä ensisilmäyksellä näyttää perusoikeuskysymyksinä kevyiltä, mutta kumpikin on merkityksellinen peruoikeuksien kannalta: kirjastopalveluiden saatavuus perustuslain 16 §:ssä turvattujen sivistyksellisten oikeuksien ja tupakointimahdollisuus – kuten todettua – henkilökohtaista vapautta turvaavan 7 §:n sekä yksityiselämän suojaa koskevan 10 §:n yhdessä ilmentämän yksilön itsemääräämisoikeuden kannalta. Hätkähdyttävää on ollut, että edes perustuslain valvonnan ylin auktoriteetti, eduskunnan perustuslakivaliokunta, ei ole näissä yhteyksissä käytännössä tarkastellut tai problematisoinut esitettyjä toimia vankien edellä mainittujen perusoikeuksien rajoittamisen hyväksyttävyyden kannalta. Tällaista arviointia ei näkynyt silloin, kun lakiin lisättiin mahdollisuus evätä vangin oikeus vankilakirjaston käyttöön eikä silloin, kun mahdollistettiin vankien tupakoinnin rajoittaminen.

Yhteiskunnan marginaalissa olevien ryhmien – jollainen vangit mitä selkeimmin on – kohtelu vaikuttaa olevan huolestuttavissa määrin sokea kohta kotimaisessa perusoikeuksien suojajärjestelmässä. YK:n ja Euroopan neuvoston kidutuksen vastaiset komiteat ovat antaneet Suomelle säännöllisesti kritiikkiä vankien kohtelun ongelmista. Näitä räikeitä, suoranaista epäinhimillistä kohtelua merkitseviä käytäntöjä vähäisempiä rajoituksia ei taideta aina edes tunnistaaa perusoikeuskysymyksiksi.

Päivitys 27.11.2020:

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa vankilatupakointia koskevasta esityksestä, jota kritisoin vahvasti perusoikeusnäkökulmasta. Lausunnollaan perustuslakivaliokunta käytännössä torppaa tupakoinnin täyskiellon suljetuissa vankiloissa ja vaatii, että tupakointi on myös suljetuissa vankiloissa mahdollistettava esimerkiksi ulkona. Lisäksi vankien oikeudesta nikotiinikorvaustuotteisiin, lääkehoitoon ja muuhun tupakoinnin lopettamisen tukeen on säädettävä nimenomaisesti laissa, ei vain perusteluissa. Muutosvaatimukset ovat niin sanottuja ponsia eli ehdottomia, valtiosääntöoikeudellisia edellytyksiä lakiesityksen hyväksymiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Suljettujen vankiloiden tupakoinnin täyskiellon osalta PeV toteaa:

”Perustuslakivaliokunnan mielestä esitetty tupakointikiellon ulottaminen kattamaan kokonaisuudessaan myös suljettujen vankiloiden ulkotilat merkitsee suljetussa vankilassa oleviin vankeihin kohdistuvaa kattavaa tupakointikieltoa ja on siten edellä sanotun johdosta valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen. Valiokunta pitää rajoitusta sille esitettyjen perustelujen valossa arvioituna oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta ongelmallisen pitkälle menevänä puuttumisena suljetuissa vankiloissa olevien vankien perustuslain 7 ja 10 §:ssä turvattuun itsemääräämisoikeuteen. Samalla ehdotus asettaa suljetuissa vankiloissa olevat vangit ja tutkintavangit perustuslain 6 §:n 1 ja 2 momentissa kielletyllä tavalla eri asemaan avolaitoksessa oleviin vankeihin nähden ilman, että eri asemaan asettamiselle olisi esitetty riittäviä ja oikeasuhtaisia perusteita. Kun hallituksen esityksessä ei ole esitetty riittäviä perusteita näin kattavalle tupakointikiellolle, on sitä valiokunnan mielestä rajattava. Rajaus ei kuitenkaan saa aiheuttaa muiden altistumista tupakansavulle. Rajauksen tekeminen on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Valiokunnan mielestä rajaus voidaan tehdä esimerkiksi poistamalla 1. lakiehdotuksen 7 luvun 6 a §:stä suljetun vankilan ulkotiloihin kohdistuva tupakointikielto. Lakivaliokunnan on lisäksi tarkoin harkittava, millaisia muutoksia on tämän johdosta mahdollisesti tehtävä vangin omaisuuden hallussapitoa koskeviin säännöksiin (1. lakiehdotuksen 9 luvun 1 § ja 2. lakiehdotuksen 5 luvun 1 §).”

Tupakoinnin lopettamisen tuen osalta PeV toteaa:

”Hallituksen esityksen perustelujen mukaan suurin osa vangeista tupakoi. Perusteluissa viitataan tutkimukseen vuodelta 2010, jonka mukaan tuolloin yli 80 prosenttia tutkituista rikosseuraamusasiakkaista ilmoitti tupakoivansa (HE, s. 3). Pitkäaikaisen tupakoinnin yhtäkkinen lopettaminen voi aiheuttaa tupakoineelle henkilölle vakaviakin fyysisisiä ja psyykkisiä vieroitusoireita. Esityksen perustelujen mukaan "tupakointikiellon hyväksyttävyys ja oikeasuhtaisuus edellyttävät, että vangeille tarjotaan asianmukaista tukea tupakoinnin lopettamiseen". Perustelujen (s. 22) mukaan Rikosseuraamuslaitos ja Vankiterveydenhuollon yksikkö varaisivat riittävät määrärahat tupakoinnin lopettamisen edellyttämiin nikotiinikorvaustuotteisiin, lääkehoitoon ja muuhun tukeen. Tupakointikiellon "hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden" edellytykseksi hallituksen esityksessä mainittuja seikkoja (s. 11) ei kuitenkaan turvattaisi säädösperusteisesti ehdotuksessa, vaan tältä osin ehdotuksessa viitataan vankeuslain 10 luvun vankien terveydenhuoltoa koskeviin yleisiin säännöksiin. Valiokunnan mielestä sääntelyä on täydennettävä siten, että siinä turvataan säännösperustaisesti oikeus nikotiinikorvaustuotteisiin, lääkehoitoon ja muuhun tukeen. Tällaisen täydennyksen tekeminen on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.”

Mikko Aarnio
Kirjoittaja on erityisesti valtiosääntöoikeudesta kiinnostunut juristi, joka työkseen toimii vasemmistoliiton eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä.