Perussuomalainen taikaseinä

Taas on se aika vuodesta ja eduskunnan syksyn täyttävästä budjettikäsittelystä, jolloin päästään ihmettelemään opposition vaihtoehtobudjetteja. Viime vuotiseen tapaan olen luvannut jo etukäteen tarkastella erityisesti perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin maahanmuutto-osiota. Odotin kovasti pääseväni perkaamaan kyseistä tekstinpätkää ja siinä esitettyjä lukuja, jotka ovat perinteisesti muodostaneet koko puolueen vaihtoehtobudjetin rungon ja rahoituksen perustan. Tuskailtuani ensin julkaisun käsiini saamisen kanssa (paljon mainostettu julkaisu ei ilmeisesti tapahtunut World Wide Webissä), olin viimein PDF:n sähköpostiini saatuani lopulta hieman pettynyt perussuomalaisten tänä vuonna esittämien toimien vähyyteen. Ilmeisesti vaihtoehtobudjetin kanssa on tullut kiire, vaikka julkaisu on tänä vuonna siirtynyt normaalia myöhemmäksi.

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin maahanmuutto-osion ohuus on varsin harmillista, ottaen huomioon, että tuttuun tyyliin tänäkin vuonna juuri maahanmuutto on se taikaseinä, jonka avulla perussuomalaiset kertovat pitkälti rahoittavansa esityksiään muilla politiikanaloilla:

Perussuomalaiset esittävät 156 miljoonan euron leikkausta turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottokuluista.

Täydentävä talousarvioesitys huomioon ottaen ensi vuodelle annetussa valtion talousarvioesityksessä esitetään pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon – josta siis perussuomalaiset leikkaisivat 156 miljoonaa – kaiken kaikkiaan 104,6 miljoonaa euroa (momentti 26.40.21, siirtomääräraha 2 v.). Lisäksi vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettaviin tukiin esitetään varattavaksi 26,8 miljoonaa euroa (26.40.63, arviomääräraha).

Perussuomalaiset esittävät myös reilun 171 miljoonan euron leikkausta ”turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kotouttamismenoista” [toim. huom. turvapaikanhakijoiden kotouttamismenoista puhuminen on sinänsä virheellisesti ilmaistu, koska kotoutumistoimet kohdistuvat oleskeluluvan saaneisiin, eivät vielä oleskelulupaa hakeviin henkilöihin].

Yhteensä kotoutumiseen (ja muun muassa työvoiman maahanmuuton edistämiseen) ollaan ensi vuoden budjetin kolmella erillisellä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan momentilla varaamassa noin 235 miljoonaa euroa (32.50.03 kotoutumisen ja työvoiman maahanmuuton edistäminen; 32.50.30 valtion korvaukset kotouttamisesta; kotoutumiskoulutuksen osuus momentilta 32.30.51 julkiset työvoima- ja yrityspalvelut). Tämä kokonaissumma, 235 miljoonaa euroa, ei siis ole varattu kansainvälistä suojelua saavien kotouttamiseen, vaan kaikkeen oleskeluluvan saavien ulkomaalaisten kotouttamiseen ja lisäksi muun muassa työvoiman maahanmuuton edistämiseen. Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta kansainväliseen suojeluun perustuvaa on pieni osa. Viime vuonna kansainvälistä suojelua myönnettiin 2 959 turvapaikanhakijalle, kun yhteensä ensimmäisiä oleskelulupia myönnettiin 25 412 (Tilastot: Maahanmuuttoviraston tilastopalvelu).

Siinä luvut. Seuraavassa kommentteja perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin maahanmuuttopolitiikkaa koskevan tekstiosion keskeisimpiin vaatimuksiin ja väitteisiin.

”Suurin osa [turvapaikka]hakemuksista on ilmeisen perusteettomia.”

Ulkomaalaislain 101 §:n mukaan turvapaikkahakemus voidaan katsoa ilmeisen perusteettomaksi, jos hakija ei ole esittänyt kansainvälisen suojelun perusteita tai väitteet ovat selvästi epäuskottavia, jos hakijan ilmeisenä tarkoituksena on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä tai jos hakija on saapunut turvallisesta alkuperämaasta. Turvapaikkapäätösten jakauma riippuu luonnollisesti hakijoista ja vaihtelee vuosittain, mutta viime vuosina kaikista turvapaikkapäätöksistä myönteisiä on ollut vuosittain noin 40 %. Kielteisiä päätöksiä ja tutkimatta jätettyjä hakemuksia on yhteensä ollut vuosittain hieman yli 50 %. Turvapaikkahakemuksen hylkääminen ei tarkoita, että hakemus olisi ollut ilmeisen perusteeton, vaan että viranomainen ei hakijan vastakkaisesta kokemuksesta huolimatta turvapaikkahakemuksen arvioinnin päätteeksi arvioi kansainvälisen suojelun perusteiden ja oleskeluluvan myöntämisen edellyttämän näyttökynnyksen täyttyneen. On selvää, että väite, jonka mukaan suurin osa turvapaikkahakemuksista olisi ilmeisen perusteettomia, ei pidä paikkaansa. (Tilastot: Maahanmuuttoviraston tilastopalvelu).

”Perussuomalaisten mielestä nykyisen­kaltainen turvapaikkajärjestelmä on syytä lakkauttaa.”

Tässä yhteydessä tyydyn toistamaan aiemmin toteamani: Se, että Suomi päättäisi kokonaisuudessaan lakata tarjoamasta kansainvälistä suojelua maahan saapuville edellyttäisi nähdäkseni Suomen eroa ainakin sekä YK:n pakolaissopimuksesta (millä olisi epäilemättä vaikutuksia Suomen asemaan kansainvälisessä yhteisössä) että Euroopan unionista (jonka perusoikeus oikeus hakea turvapaikkaa on ja jonka turvapaikkadirektiivit asettavat vaatimuksia turvapaikkamenettelylle ja täydentävät kansainvälisen suojelun alaa lisäämällä toissijaisen suojelun kategorian pakolaissopimuksen mukaisen pakolaisaseman rinnalle).

Riippumatta siitä, käsittelisikö Suomi enää lainkaan turvapaikkahakemuksia ja myöntäisikö enää lainkaan oleskelulupia, se, että Suomi lakkaisi piittaamasta kansainvälisen oikeuden mukaisesta palautuskiellosta (kielto palauttaa ketään, jos henkilöä tämän johdosta uhkaa kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu) edellyttäisi paitsi eroa EU:sta ja Euroopan neuvostosta (jonka piirissä on hyväksytty muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus), myös eroa YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta, jonka irtisanominen ei siihen liittyneeltä maalta kuitenkaan ole mahdollista (ainakaan jos on tarkoitus pysyä YK:n jäsenenä).

Palautuskielto on toki kirjattu nimenomaisesti myös Suomen perustuslain 9 §:ään. Perustuslain nimenomaisen säännöksen ja pakolaissopimuksen lisäksi velvoite seuraa keskeisten kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kidutuksen kieltoa koskevista artikloista ja YK:n kidutuksen vastaisesta yleissopimuksesta. Euroopan (neuvoston) ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjassa kielletään myös joukkokarkotus eli yksilölliseen harkintaan perustumaton maastapoistaminen.

Tiivistetysti: Perussuomalaisten vaatimukset suuntaisivat Suomea lähinnä eristäytymään kansainvälisestä yhteisöstä ja valtiomme nykyisestä paikasta poliittisella ja juridisella maailmankartalla. Samaa toki ajaisi se yleensä toisteltu mystinen perussuomalainen "rajojen sulkeminen" (mitä ikinä se modernissa globaalissa maailmassa sitten mahtaisikaan tarkoittaa). Perustuslakimme ensimmäisen pykälän mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi ja on Euroopan unionin jäsen. 

"Suomen tulisi laskea pakolais­kiintiönsä nollaan"

Vielä viime vuonna perussuomalaiset viittasivat vaihtoehtobudjetissaan siihen, että vaikka puolueen tavoitteena oli ”lopettaa kokonaan humanitaarisista syistä tapahtuva maahantulo”, tulisi painopiste siirtää ”paikan päällä auttamiseen”. Vuodessa perussuomalaisten näkemys globaalista oikeudenmukaisuudesta ja samalla esimerkiksi järkevästä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on ilmeisesti radikalisoitunut siten, että nyt puolue vastustaa jo avoimesti kaikenlaista kriiseistä, ihmisoikeusongelmista ja vainosta kärsivien maiden ja yksilöiden tukemista (toki jo aiemmin heitot ”paikan päällä auttamisesta” ovat olleet epäuskottavia niin kehitysyhteistyötä kuin esimerkiksi kaikkia uskottavia ilmastotoimia vastustavalta puolueelta).

Toisaalta perussuomalaiset toteavat aiemmin vaihtoehtobudjetissaan humanitaarisen maahanmuuton olevan ”kallis ja tehoton tapa auttaa”, mutta tällä ei ilmeisesti viitata siihen, että puolue esittäisi myöskään mitään sen vaihtoehdoksi.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n koordinoimaa pakolaisten uudelleensijoittamista eli kiintiöpakolaisten vastaanottoa on pidetty halittuna, kannatettavana ja vaikuttava tapana auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia turvallisella reitillä suojeluun. UNHCR määrittää eniten apua tarvitsevat ja esittää pientä osaa näistä henkilöistä uudelleensijoitettaviksi kiintiöpakolaisia vastaanottaviin maihin. Suomi on vastaanottanut kiintiöpakolaisia jo 1970-luvulta alkaen.

Suomi on painottaa kiintiöpakolaisten vastaanotossa erityisesti haavoittuvimpien ryhmien uudelleensijoittamista. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi lapsiperheet ja vaikeassa asemassa olevat naiset (lesket, yksinhuoltajat, yksinäiset). Vuosittain kiintiöstä on varattu noin 10 prosenttia hätätapauksiksi luokiteltujen pakolaisten vastaanottamiseen.

Kiintiöpakolaisjärjestelmässä tulijoiden suojelun tarve ja muut oleskelun edellytykset selvitetään jo ennen heidän tuloaan Suomeen. Kansainvälisen suojelun tarve on tärkein uudelleensijoittamisen peruste. Sen lisäksi kiintiöpakolaisia valittaessa arvioidaan muun muassa Suomeen kotoutumisen edellytyksiä. Muiden viranomaisten ohella muun muassa Suojelupoliisi osallistuu prosessiin ja haastattelee pakolaiset ennen Suomeen saapumista. Myös esimerkiksi kunnat osallistuvat kiinteästi prosessiin. Kuntien tarjoamia kuntapaikkoja on ollut viime vuosina tarjolla jo enemmän kuin Suomi on kiintiöpakolaisia vastaanottanut.

Globaalin pakolaistilanteen pahentuessa maailmanlaajuisesti tarvittavien uudelleensijoituspaikkojen määrä on kasvanut vuosi vuodelta, ja UNHCR arvioi 1,44 miljoonan pakolaisen olevan uudelleensijoittamisen tarpeessa tänä vuonna. Maailmanlaajuisesti paikkoja on kuitenkin ollut tarjolla murto-osa tästä. Suomen ja Euroopan unionin tavoitteena on lisätä uudelleensijoittamista ja saada mukaan globaalia vastuuta kantamaan myös sellaisia valtioita, jotka eivät ole vielä kiintiöpakolaisia vastaanottaneet.

”Perheen­yhdistämisen ehtoja pitäisi kiristää selvästi muun muassa pitämällä käytössä riittävät tulorajat.”

Sipilän hallitus kiristi ulkomaalaislakia muun muassa säätämällä kansainvälistä suojelua Suomesta saavan henkilön perheenyhdistämiselle toimeentuloedellytyksen. Jotta Suomesta oleskeluluvan saanut pakolainen voi saada perheenjäsenensä, siis lapsensa, puolisonsa tai vanhempansa, Suomeen, edellytetään, että perheen toimeentulo Suomessa on turvattu muutoin kuin yhteiskunnan maksamilla etuuksilla, siis esimerkiksi Suomessa jo asuvan perheenjäsenen palkkatuloilla tai yritystoiminnasta saatavilla tuloilla. Käytännössä toimeentuloedellytyksen täyttymistä arvioidaan tiukasti Maahanmuuttoviraston oman kiinteisiin euromääräisiin tulorajoihin perustuvan ohjeen mukaisesti. Jos perheessä on esimerkiksi kaksi aikuista ja kaksi alaikäistä lasta, katsotaan ohjeen mukaan toimeentuloon vaadittavan yhteensä 2 600 euroa kuukaudessa nettona eli verotuksen jälkeen.

”Suomalaisten veronmaksajien tehtävänä ei ole kustantaa laittomasti maassa olevien palveluita, vaan palvelut tulisi rajata suomalaisen yhteiskunnan jäsenille, jotka rahoittavat kyseiset palvelut verovaroillaan.”

Vaikka kunnat voivat päättää laajemmista palveluista, tällä hetkellä kotimainen lainsäädäntö ei takaa paperittomalle henkilölle edes välttämättömiä sosiaali- ja terveyshuollon palveluita. Vaikka oikeus terveyteen on jokaiselle ihmiselle kuuluva ihmisoikeus, paperittomilla on Suomessa hyvin rajoitettu oikeus terveyspalveluihin. Paperittomille annetaan julkisessa terveydenhuollossa ainoastaan kiireellistä hoitoa ja sekin omakustanteisesti. Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan lähinnä äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista. Kiireelliseen hoitoon ei sen sijaan sisälly esimerkiksi raskauden seuranta, vastasyntyneen lapsen seuranta tai kroonisten sairauksien hoito.

Helsingissä paperittomilla on vuodesta 2018 lähtien ollut oikeus kiireellistä hoitoa laajempaan välttämättömään hoitoon eli esimerkiksi kroonisten sairauksien hoitoon. Vuonna 2018 paperittomia asiakkaita oli kaupungin terveydenhuollon avohoidon piirissä yhteensä 139, asiakaskäyntejä 321 ja näiden tilastoituneet kustannukset olivat 33 000 euroa. Välttämättömien terveyspalveluiden ja esimerkiksi rokotusten edistäminen kaikille Suomessa oleville ihmisille on paitsi inhimillisesti oikein, myös kansanterveydellisesti perusteltua. Esimerkiksi tartuntataudin hoidossa testauksen, lääkityksen tai rokotusten epääminen olisi turvallisuusuhka. Paperittomien kohdalla liian houkuttelevia etuuksia vakavasti otettavampi huolenaihe on, että vailla oleskelulupaa olevat, yhteiskunnan marginaaliin ja turvaverkkojen ulkopuolelle ajetut, haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset eivät usein uskalla hakea apua edes silloin, kun sille olisi todella tarvetta. Vasta akuutissa hädässä tapahtuva hoito voi koitua myös yhteiskunnalle kalliimmaksi, kuin varhaisempi, oikea-aikainen apu. 

”Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tulisi ottaa säilöön ja poistaa maasta viipy­mättä päätöksen jälkeen.”

Suomen perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Henkilökohtaista vapautta ei pykälän mukaan saa riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Vastaava oikeus on turvattu muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa ja YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 9 artiklassa.

Ulkomaalaislain 7 luvussa säädetään ulkomaalaisiin Suomessa kohdistettavista turvaamistoimista, joiden käytön edellytyksenä on, että se on välttämätöntä ja oikeasuhtaista ulkomaalaisen maahantulon tai maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi tai maasta poistamisen turvaamiseksi.

Jos ulkomaalaislain mahdollistamat muut turvaamistoimet – ilmoittautumisvelvollisuus, matkustusasiakirjan luovuttaminen, tavoitettavissa olo, vakuuden asettaminen tai asumisvelvollisuus – eivät ole riittäviä, ulkomaalainen voidaan yksilöllisen arvioinnin perusteella ottaa säilöön. Tämä on mahdollista, jos minkä tahansa seuraavista edellytyksistä arvioidaan täyttyvän:

• ulkomaalaisen henkilökohtaiset tai muut olot huomioon ottaen on perusteltua aihetta olettaa, että ulkomaalainen piileskelisi, pakenisi tai muulla tavalla vaikeuttaisi huomattavasti itseään koskevaa päätöksentekoa tai maasta poistamistaan koskevan päätöksen täytäntöönpanoa;
• säilöönotto on tarpeellinen ulkomaalaisen henkilöllisyyden selvittämiseksi;
• ulkomaalainen on syyllistynyt tai hänen epäillään syyllistyneen rikokseen ja säilöönotto on tarpeellinen maastapoistamispäätöksen valmistelun tai täytäntöönpanon turvaamiseksi;
• ulkomaalainen on säilöönotettuna tehnyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen lähinnä maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanon viivyttämiseksi tai häiritsemiseksi;
• säilöönotto perustuu vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen 28 artiklaan; tai
• ulkomaalaisen henkilökohtaiset ja muut olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua aihetta olettaa, että hän muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle.

Ulkomaalaisen säilöönotto on hallinnollinen vapaudenriisto. Tämä tarkoittaa, että säilöönotto ei ole esimerkiksi rikosoikeudellinen toimi, vaikka säilöönotto-olosuhteet lähinnä vankilaa muistuttavatkin. Huolimatta siitä, että säilöönotto on säädetty viimesijaiseksi keinoksi, se on Suomessa mahdollinen melko moninaisin perustein ja sitä myös käytetään siinä määrin säännönmukaisesti, että Suomen kaksi säilöönottoyksikköä ovat aiempina vuosina olleet jopa säännöllisesti täynnä, ja säilöön otettuja on jouduttu sulkemaan poliisin pidätystiloihin eli putkaan. Suomi ottaa säilöön myös lapsia, tämän edellytyksistä säädetään erikseen.

Säilöönoton viimesijaisuus ja välttämättömyyden edellytys seuraavat suoraan siitä, että kyseinen keino rajoittaa perus- ja ihmisoikeutena turvattua henkilökohtaista vapautta. Samasta syystä johtuu, että kielteisen päätöksen saaneita ulkomaalaisia ei voida ottaa automaattisesti tai mielivaltaisesti säilöön, vaan tämä edellyttää aina yksilöllistä harkintaa ja päätöstä.

Vaikka perussuomalaisten haikailema säilöönoton lisääminen entisestään olisi mahdollista – mitä en usko sen olevan – se myös aiheuttaisi mittavia lisäkustannuksia. Esimerkiksi vuonna 2015 yksi säilöönottoyksikössä vietetty vuorokausi maksoi Joutsenon säilöönottoyksikössä keskimäärin 255 euroa ja Metsälän säilöönottoyksikössä noin 206 euroa. (Kustannusten lähde: HE 133/2016 vp)

”Ulkomaalaisasioiden suuri määrä ruuhkauttaa tuomioistuinten toimintaa ja syö paljon resursseja. Perussuomalaiset esittää 5 900 000 euron leikkausta turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta.”

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti ei erittele, mistä 5,9 miljoonan euron leikkaus "turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta" koostuisi. Tuomioistuinprosessien kestot ja hinta ovat aitoja, vakavia kotimaisia ihmisoikeusongelmia. Turvapaikka-asioiden valitusten käsittelystä vuosittain muodostuvat kustannukset riippuvat käsiteltyjen asioiden määrästä. Riippumatta tästä, yleisissä tuomioistuimissa – käräjäoikeuksissa, hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa – käsiteltävien rikos- ja riita-asioiden käsittelyn venyminen ei liity millään tavalla hallinto-oikeuksissa – itse asiassa keskitetysti neljässä hallinto-oikeudessa – käsiteltävien kansainvälistä suojelua koskevien valitusten käsittelyyn.  Turvapaikka-asioita käsitellään neljässä hallinto-oikeudessa.tur

Perustuslain oikeusturvaa koskevan 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Sopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä. Sopimuksen 14 artiklan mukaan sopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.

Sipilän hallitus heikensi kohtalokkaalla tavalla yhden ihmisryhmän, vainoa, sotaa ja ihmisoikeusloukkauksia pakenevien kansainvälisen suojelun hakijoiden, oikeusturvaa. Keväällä 2016 tehdyillä lakimuutoksilla rajoitettiin turvapaikanhakijan oikeutta avustajaan turvapaikkapuhuttelussa, lyhennettiin turvapaikka-asioiden valitusaikoja yleisistä hallinto-oikeudellisista valitusajoista sekä heikennettiin turvapaikanhakijoita avustavien lakimiesten palkkioita siirtymällä kyseisessä asiaryhmässä normaaleista, kohtuulliseen työmäärään perustuvasta tuomioistuimen vahvistamasta palkkiosta erityisiin kiinteisiin, ennalta määrättyihin asiakohtaisiin taksoihin, jotka eivät ole riittäneet kattamaan haastavampiin turvapaikka-asioihin käytettyä työmäärää ja ovat ajaneet alalla toimivat lakitoimistot ongelmiin ja osaajia alalta.

Vuonna 2016 tehdyt turvapaikanhakijoiden oikeusapuun, valitusaikoihin ja avustajien palkkioihin kohdistuneet heikennykset on moneen kertaan ja varsin laajalla yksimielisyydellä todettu haitallisiksi ja epäonnistuneiksi. Esimerkiksi loppuvuodesta 2012 valmistuneessa oikeusministeriön tilaamassa selvityksessä todettiin, että lyhennetyt valitusajat eivät ole nopeuttaneet valitusten käsittelyä, vaan pelkästään vaikeuttaneet valitusten tekemistä ja käsittelyä. On sekä oikeusturvan kannalta parasta, että turvapaikkaprosessin kannalta tehokkainta, että turvapaikanhakijan syyt hakea turvapaikkaa selvitetään perusteellisesti prosessin ensimmäisessä vaiheessa, Maahanmuuttovirastossa. Kun jo alkuvaiheen turvapaikkapuhuttelun onnistuminen puolestaan on vaarannettu osaavan oikeudellisen avun puuttumisen vuoksi, hakemusten käsittely on vaikeutunut ja painottunut valitustuomioistuimeen. Kun hallinto-oikeus katsoo, ettei hakijan turvapaikkaperusteita ole riittävästi selvitetty turvapaikkapuhuttelussa, tai jos valitusvaiheessa ilmenee uusia perusteita, ja tuomioistuin joutuu palauttamaan hakemuksen Maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi, kuluu käsittelyyn merkittävästi enemmän aikaa, rahaa ja eri tahojen työaikaa. Hallinto-oikeuksien Maahanmuuttovirastoon palauttamien tapausten määrä onkin viime vuosina lisääntynyt. Esimerkiksi hallinto-oikeuksien tuomarit eivät nähneet myöskään lyhennettyjen valitusaikojen tuottaneen mitään hyötyä turvapaikkaprosessissa. Päinvastoin kiire valitusten tekemisessä on johtanut lisäselvitysten tarpeeseen ja hallinnollisen vaivan lisääntymiseen, ei vähenemiseen.

Oikeusturvasta huolehtimisessa on kyse oikeusvarmuudesta, siitä, että turvapaikkamenettely johtaa oikeaan lopputulokseen, ja yksilöä kohdellaan lakien mukaan. Oikeusvaltioperiaatetta turvaavan perustuslain 2 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Viime kädessä oikeusvarmuudessa on turvapaikka-asioissa kyse siitä, ettei ketään palauteta kansainvälisen oikeuden ehdottoman palautuskiellon vastaisesti kuoleman tai vakavien ihmisoikeusloukkausten vaaraan. Nykyinen hallitus onkin perumassa edellä mainitut kevään 2016 oikeusturvaheikennykset kokonaisuudessaan lähiaikoina.

Missä klassikkovaatimukset?

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin yllättävin seikka lienee, että perussuomalaisten viime vuosien ulostuloissa ja viime aikaisessakin viestinnässä toistellut vaatimukset rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisen mahdollistamisesta tai kansalaisuuden poistamisesta loistavat jostain syystä poissaolollaan. Humpuukiahan nämä vaatimukset ovat, kun kumpikin on jo mahdollista ja todellisuutta melko lailla kansainvälisen oikeuden mahdollistamissa rajoissa, mutta se ei ole vielä tähän mennessä perussuomalaisten menoa hidastanut.

Nykyisen ulkomaalaislain 149 §:n mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut tai Suomen kansalaisuuden menettänyt ulkomaalainen millä tahansa seuraavista perusteista:

• henkilö oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
• henkilön on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta tai henkilö on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin;
• henkilö on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; tai
• henkilö on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.

Perussuomalaisten nykyisen eduskuntaryhmän jäsenet ovat syyllistyneet ainakin pahoinpitelyihin, varkauteen, julkiseen kehottamiseen rikokseen, kiihottamisiin kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikokseen, törkeään maksuvälinepetokseen ja rekisterimerkintärikokseen. Kaikki nämä rikokset ovat yksittäinkin sellaisia, joista niistä säädetyn enimmäisrangaistuksen perusteella voidaan tekoon syyllistynyt ulkomaalainen karkottaa maasta. Ulkomaalaisen karkottaminen ei toki edellytä rikoksenkaan tapahtumista.

Rikosten perusteella voidaan siis karkottaa melko laajasti ja viranomaisten harkintavalta on laajaa. Linja karkotusten suhteen on viime vuosina tiukentunut selvästi ja määrät ovat olleet voimakkaasti kasvussa. Viranomaiset siis tekevät karkotuspäätöksiä varsin aktiivisesti rikosten perusteella.

Ulkomaalaislain laajaa harkintavaltaa viranomaisille jättävän niin sanotun nuhteettomusvaatimuksen perusteella myös oleskelulupa voidaan ylipäänsä jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, joka on syyllistynyt esimerkiksi mihin tahansa rikokseen, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta, tai hän on edes epäiltynä tällaisesta rikoksesta, tai hän on syyllistynyt tai hänen edes epäillään syyllistyneen useampaan kuin yhteen rikokseen, monen perussuomalaisen kansanedustajan tapaan.

Kansalaisen karkottaminen on kielletty muun muassa perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjan mukaan. Euroopan neuvoston kansalaisuutta koskevan sopimuksen mukaan kansalaisuuden voi menettää henkilön oman moitittavan toiminnan perusteella lähinnä, jos henkilö on käyttäytynyt tavalla, joka vakavasti vaarantaa sopimusvaltion elintärkeitä etuja. Tällaisina rikoksina on tulkittu voitavan pitää lähinnä Suomen elintärkeitä etuja vastaan kohdistuneita vakavia maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikoksia. Kansalaisuuden poistaminen juuri näiden rikosten perusteella mahdollistettiinkin viime vuonna kansalaisuuslakiin tehdyllä muutoksella. Muunlaisia vakaviakaan rikoksia ei sen sijaan lähtökohtaisesti voida säätää kansalaisuuden menettämisen perusteeksi.

Perustuslain, eurooppalaisen kansalaisuusyleissopimuksen ja YK:n kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskevan yleissopimuksen mukaan kansalaisuudesta voidaan ylipäänsä vapauttaa vain sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.

Kansalaisuuslain nuhteettomuusedellytys on ulkomaalaislakiakin tiukempi. Lähtökohtaisesti kansalaistaminen edellyttää, että henkilö ei ole syyllistynyt muulla kuin rikesakolla rangaistuun tekoon.

Riippumatta henkilön syyllistymisestä rikoksiin, pakolaisoikeudellisesta statuksesta tai mistään muuta, maasta poistamisen yhteydessä on aina, kaikkialla ja kaikkien henkilöiden kohdalla huomioitava kansainvälisen oikeuden ehdoton palautuskielto. Ketään ei saa palauttaa maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu.

Mikko Aarnio
Kirjoittaja on erityisesti valtiosääntöoikeudesta kiinnostunut juristi, joka työkseen toimii vasemmistoliiton eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä.